Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2020.

Jyjy-20

Kuva
Jouluyöstä juhannusyöhön kisa on taas menossa ja 20 työstä valmiina on 14 työtä. Suurin työni kisassa on villapaita äidilleni, josta olen tehnyt vasta vähän toista hihaa, sillä listalleni valikoitui yhteensä neljä villapaitaa, joista kolme paitaa teen lapsilleni. Kaksi lasten paitaa on jo valmiina ja kolmas paita ihan hyvällä mallilla tulossa. Valkea-sininen tuli esikoiselleni ja harmaa pohjainen kuopukselle, joka rakastui paitaansa ja on jopa nukkunut se päällä. Nyt tekeillä on merinovillasta; musta, vaaleansininen, valkoinen ja pistaasin vihreä paita. Teen paidan samalla mallilla, kuin aikaisemmatkin lasten paidat. Jyjy-20 töistä on kesken harmaat merinolapaset äidilleni, kirkkaan vihreä tiskirätti ja kaksi villapaitaa. Lisäksi puuttuu kaksi lisätyötä, ne ovat vielä aloittamatta. Tein kahtena työnä lasten lapasia, joissa paino ei riittänyt vaadittuun 50g, joten teen lisätyöt, että paino täyttyy. Juhannusyöhön asti on aikaa tehdä nämä työt valmiiksi.

Vuosi 2020

Kuva
Vuosi melkein mennyt edellisestä päivityksestä, käsityöt eivät ole jääneet unholaan vaan vuorokauden tunnit meinaa loppua kesken. 2019 lankalaihis onnistui ja varasto laihtui reilu 10kg. Tämä vuosi tosin on jo yli 3kg plussalla, mutta ehkäpä se taas siitä kääntyy laskuun. Nyt olen innostunut neulomaan islantilaisisa villapaitoja. Tässä alkuvuoden 2020 ja loppuvuoden 2019 valmistuneita töitä.