Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2021.

Metsänpeitto -islantilainen villapaita edistyy

Kuva
 Metsänpeitto -islantilainen villapaita kal on päässyt kaarrokkeeseen. Viimeinen ohje julkaistaan 5.2. Paidasta on tulossa ihana. Tapani mukaan en ihan ohjeen mukaan tee, vaan jätin helman kuvion pois ja hihan ohjeessa oli toisessa käsivarressa eksyneet havut, jotka jätin myös pois. Minulla on siis vähän yksinkertaistetumpi malli. Kaarrokkeessa on kivan lyhyet langanjuoksut, joten langanjuoksuja ei tarvitse sitoa ja neulominen sujuu. Ei meinaa vaan malttaa laskea neuletta käsistä, kun on lumoavaa seurata kuinka kuvio muodostuu kerros kerrokselta. Kaarroketta on 52krs ja olen päässyt jo riville 20. Tältä paitani näyttää tänään.

Tammikuun käsityökirja

Kuva
Haluan hyödyntää omistamiani käsityökirjoja, joten tämän vuoden tavoitteeksi tuli tehdä jokaisesta omistamastani käsityökirjasta jotain. Joka kuukausi arvon uuden kirjan, valitsen ohjeen ja toteutan sen. Tammikuun kirjaksi sain arvottua Stina Tiselliuksen patalappu-kirjan, josta toteutin leppäkerttu patalapun.  No, ihan ohjeen mukaanhan en sitä kuitenkaan tehnyt. Lankani oli paksumpaa ja en ihan jaksanut seurata ohjetta, sekä huomasin kesken kaiken, ettei punainen lanka edes riittäisi ohjeen mukaiseen patalappuun. Mutta idea on kirjasta ja tulihan näihin samaa näköä, eikö? Kirjassa oli ihan kivoja ohjeita, mutta aion myydä kirjan kirppispöydälläni, sillä käytän vain kaupasta ostettuja patalappuja. Tuntuu, etten saa tarpeeksi paksuja ja tiiviitä lappuja itse, jotta kuuman ruuan uskaltaisi nostaa uunista ulos, ilman pelkoa näppien polttamisesta.

Islantilaisneule KAL

Kuva
 Islantilaisneuleet facebook ryhmässä on alkanut 15.1. islantilaisvillapaidan yhteisneulonta. Metsänpeitto -villapaita neulotaan kahdella värillä ja alkuohjeistuksen mukaan ei tulisi pitkiä langanjuoksujakaan, joten ohje sopii aloittelijoillekin hyvin. Toinen osa julkaistaan 22.1. Aloitin vasta eilen neulomaan paitaa ja onneksi omista varastoistani (melkein) löytyi paitaan langat. Melkein siksi, että kuviolankaa tarvittaisi ohjeen mukaan 4 kerää ja minulla on vain kolme kerää valkoista. Ratkaisin asian kuitenkin niin, että jätän helman kuvion neulomatta, joten toivon kolmen kerän riittävän sitten. Ensimmäisessä ohjeen pätkässä neulotaan helmasta kainaloihin. Pohjavärinä on lettlopin 0005 väri ja kuvioihin valitsin valkoisen. Nyt vaan pitää puikkojen kilistä, jotta saan perjantaiksi valmiiksi ensimmäisen osuuden.

Islantilainen villapaita

Kuva
 Tein tämän villapaidan Adlibriksen wool -langasta, kuvioväreinä on 7-veljestä ja socki- lankaa. Paita painaa 567g ja on ihanan pehmoinen. Ohjeena käytin islantilaisia neuleita kirjasta Riddari mallia, hihansuut ja helma, sekä pääntie on erilainen kuin ohjeessa. Piti sovittaa paitaa ja näkyykin hyvin, että paita on juuri puikoilta saatu ja päätelty, mutta viimeistelypesu on tekemättä. Se tasoittaa käsialaa hyvin, nyt paita on kovin ryppyinen. Lisäksi sain tehtyä perus villasukat villasukkavarastoon, jotta on antaa lahjaksi sukat, jos en ole ehtinyt tehdä tai keksinyt muutakaan. Painoa sukilla on 96g, ne ovat kokoa 40 ja neulottu 7-veljestä raitalangasta.

Vuoden käsityötavoitteita

Kuva
Kirjataanpas vähän tavotteita tälle vuodelle. Viime vuonna tein äidilleni ja isälleni villapaidat. Tänä vuonna olisi tarkoitus aloittaa tekemään sisaruksilleni ja heidän puolisoilleen villapaitoja. Jotta saan kaikille paidat, pitää minun tehdä seitsemän paitaa. En aio kaikkia paitoja tänä vuonna tehdä, mutta pikkuhiljaa sisarus ja puoliso kerrallaan. Aloitan vanhimmasta siskostani ja hänen miehestään. Langat tilasin Novitan alennuksesta, joten pitäisi vain aloittaa neulominen. Siskon paitaan on ainakin tulossa harmaata ja pinkkiä. Loput värit määräytyvät mallin ja kuvion mukaan. Tavoittena on saada lankalaihis sujumaan paremmin, kuin viime vuonna, pidän saman tavoitteen eli -5kg. Jos en ostele lankoja, eli löydän selkärankani vastustaa alennuslankoja, niin tavoite pitäisi olla ihan saavutettavissa. Kolmas tavoite käsitöissä on neuloa jokaisesta omistamastani käsityökirjasta yksi malli. Olen ostellut kirjoja, mutta en niistä ole sitten kuitenkaan neulonut mitään. Mielestäni ei ole järke

Vuoden lankalaihis ja lankainventaario

Kuva
 Vuosi on taas kulunut ja uusi on alkanut. Tänä vuonna minun olisi tarkoitus valmistua, sekä esikoiseni menee ensimmäiselle luokalle. Luulen, että käsitöille jää vähän vähemmän aikaa. Suunnitelmia ja tavoitteita on käsitöiden parissa tänä vuonna ja niistä sitten myöhemmin. Tein viime vuoden viimeiset lankaostokset Novitan alennusmyynnistä ja sain pari kerää lankaa joululahjaksi. On aika tehdä lankainventaario ja tarkistaa mitä kirjanpito sanoo. Tässä kuvassa vain yksi hyllyllinen, useampia löytyy.  Vuosi 2020 Ostot: 15105g Myynti/poistot: 3020g Saadut: 1018g Valmistuneet: 13809g Tulos: -706g Tavoitteenani oli saada -5kg, mutta lankaostojen takia en saavuttanut tätä tavoitetta, mutta miinukselle pääsin kuitenkin. Vuoden 2019 lopussa minulla oli lankaa 29170g, joten nyt minulla pitäisi olla 28464g lankaa. Lasketaan ja punnitaan Puuvillalankoja: 6145g Lettlopia: 3720g Alpakka, merino, villalangat: 6631g Sukkalangat: 9910g Akryyli: 200g Keskeneräisiä: 912g Yht. 27518g Eli minulla on kuiten