Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2020.

Joulukalenterisukat

Kuva
Sain Niina Laitisen suunnittelemat joulukalenterisukat valmiiksi. Tuli aikalailla virheitä, kun sotkin kuvio- ja pohjalangan paikat keskenään. Itselläni pohjavärinä oli valkoinen ja Niinan sukissa se oli kuvioväri, joten unohdin sen ja sotkin värit väärinpäin monesti. Sukista tuli kuitenkin kauniit ja sopivat omiin jalkoihin. Ihanaa saada uudet sukat jalkaan. Jouduin löysän käsialani takia jo tekemään sukat valmiiksi, ettei tule liian isot, vaikka kalenteri ei olekaan vielä päättynyt. Painoa sukilla on 210g.  Hyvää ja tunnelmallista joulun aikaa kaikille!

Eväspusseista tähti

Kuva
 Olin työharjoittelussa, jossa teimme näitä ihania paperitähtiä. Piti sitten hakea eväspusseja kaupasta ja askarrella itsekin kotiin näitä. Nuorempi lapseni oli innokkaasti liimaamassa pusseja yhteen. Leikkaaminen ei ihan sujunut vielä, kun oli niin monta kerrosta päällekäin. Liimattiin seitsemän pussia päällekäin kiinni toisiinsa, liimaa laitettiin keskelle ja alareunaan. Leikattiin yläreunasta ja keskeltä kuten kuvassa. Avattiin tähti ja teipattiin kiinni avoin reuna, sekä laitettiin ripustusnaru. Ja lopuksi ripustettiin ikkunoihin. Tämä on helppo ja nopea joulukoriste.

Itse tehtyä lahjaksi

Kuva
Tykkään antaa aina jotain itsetehtyä. Tällä kertaa sain valmiiksi siskoni pojalle joululahjan. Ja hän saakin yllättävän paljon itsetehtyä. Siskoni esitti lapsensa joululahjatoiveeksi vaatteita. Josta sain kimmokkeen ommella itse jotain. Tein hupparin ja housut. Aiemmin olin tehnyt pojan pakettiin hernepusseja ja villasukat. Sain juuri valmiiksi myös huovutetun pipon. Olen myös ostanut joskus aiemmin leikkiruokia, sekä Mauri Kunnaksen autokirjan. Mielestäni ihan runsas paketti. Ja lahja on tuli hyvin edulliseksi, sillä vihreä kangas oli kirpparilta parilla eurolla. Hernepussien kankaat olivat jämätilkkuja ja kuivatut herneet ostettu muun projektin takia, joten niitä löytyi valmiiksi kotoa. Silityskuvan tilasin hoopeeltä ja se maksoi parisen euroa. Pipon langat tilannut Adlibriksestä, jossa ne olivat alennuksessa. Nekin langat tilasin alunperin villapaitaani varten, joten ne olivat ns. jämälankaa. Samoin alesta on ostettu kirja ja leikkiruuat. Lahjan hinta jää varmasti alle 15e.

Joulukalenterisukat

Kuva
 Niin Laitisen perinteiset joulukalenterisukat ovat taas alkaneet. Joka päivä julkaistaan pala ohjetta. Aattona saa sitten valmiit sukat jalkaansa. Malleja on kaksi, joko kirjoneulesukat tai pitsisukat. Pidän enemmän kirjoneuleesta, joten se oli luonnollinen valinta. Ohjeessa on harmaa-valkeat sukat, itse valitsin lankavarastostani niistä mitä oli. Yksiväriset 7-veljestä langat alkavat olla vähissä, mutta pari kerää löytyi valkoista, joten se valikoitui pohjaväriksi ja jouluun sopiva punainen kuvioväriksi. Tänään aamulla aloitin jo viiden jälkeen neulomaan, sain molempien sukkien kuviot neulottua ja otettua kuvan. Meinasin lisätä kuvan Taimitarhan facebook sivuille vain huomatakseni, että olen neulonut värit väärinpäin. Eipä siinä muuta kuin purkamaan ja neulomaan uusiksi kuviot, koska oikein neulottuna ne olivat kauniimmat. Onneksi oli lyhyet kuviot. Ja tässä ne väärin neulotut. Salamalla pimeässä otetut, joten ei edes kovinkaan hyvä kuva. Pitää huomenna muistaa kumminpäin langat mene

Lasten joulukalenteri

Kuva
 Ostin syksyllä lapsilleni puiset joulukalenterirekat. Joihin olen nyt syksyn mittaan hommannut pieniä juttuja laitettavaksi. Osa on kyllä niin isoja, etteivät ne mahdu luukkuihin. Mutta laitan ne rekan päälle ja luukkuun sitten namin. Joulukuun ensimmäisenä päivänä he saavat tonttulakit ja hupparit samasta kankaasta. Päiväkodissa onkin sopivasti tänään Pukeudu punaiseen päivä.