Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2023.

Sukkamestari-boksi

Kuva
 Tilasin monen muun tapaan sukkamestari-boksin ja lauantaina kävinkin sen  hakemassa. Sunnuntai-illasta pääsin aloittamaan sukat ja onhan noissa haastetta. En ole koskaan oikein ollut palmikoiden ystävä, sillä ne ovat tuntuneet hankalilta, kun silmukat tippuvat puikoilta ja palmikkopuikkoa minulla ei ole ollut. Joten palmikkopuikot olivat mieleinen lisä paketissa. Ja se onkin auttanut paljon nyt, kun aloin näitä sukkia neulomaan. Ohje on sellainen johon on pakko keskittyä ja tarkasti, en edes tiedä monta kertaa olen joutunut purkamaan puikollisen tai pari, kun keskittyminen herpaantunut. Ja olin aloittavinani neulomaan normaalin pohkeen ohjeen mukaan, mutta 10.krs jälkeen huomasin, että minulla on kymmenen ylimääräistä silmukkaa! Purkamaan en alkanut, sillä niin pitkään olin jo ährännyt niitäkin kerroksia, joten vaihdoin kierroksen aloitus kohtaa ja teen nyt leveämmän pohkeen ohjeella. Paketti on ihanan pirteä ja pakattu kauniisti, oli ilo avata paketti. Neulon sukkia kolmosen kantikka

Ystävänpäiväsukat ja vauvalle myös

Kuva
 Sain valmiiksi Niina Laitisen suunnittelemat ystävänpäivä -villasukat ja samalla tein, mallia mukaillen, ensimmäiset kantoliinasukat. Molemmat sukat on tehty 7-veljestä ja kotikulta langoista. Kantoliinasukat painavat 81g ja minun sukat 221g. Helmikuussa tuli jo ostettua lankaa, kun Tokmannilla oli Elegia lankaa poistossa ja varuiksi ostin tuota vaaleanpunaista, kun alkoi näyttää, että ei riitä sukkiin. Vaikka riittihän se sitten loppujen lopuksi ja pienet jämälanka pallerot jäi vielä jäljellekin. Eli lisää lankaa +550g. Ja tein tulevalle vauvalle tuttinauhan ja tuollaisen hypistely-/purulelunauhan silikonihelmistä, jotka tilasin Nappikauppa Punahilkka -verkkokaupasta.

Tammikuun lankalaihis ja neulebingo

Kuva
 Tammikuu on päättynyt ja aika laskeskella miten meni. Töitä valmistui viisi kappaletta, useampia tuli aloitettua ja ne edelleen kesken. Valmistuneita oli vauvalle peitto, turvalonkero, pöllö, norjalainen myssy ja siskon tytölle sukat. Lankojen kulutus oli 665g. Ostoja tuli 500g vauvan peittoon ja pojan valitsema lankakerä, sekä ostin laivastonsinistä lankaa ja tarjouksesta kerän muumilankaa yht. 300g. Joten jäin vielä plussalle 135g. Eli helmikuussa olisi hyvä saada paljon keskeneräisiä valmiiksi ja olla ostelematta lankoja. Tosin kovasti jo houkuttaa ostaa lisää merinolankoja.  Muista blogeista olen katsellut neulebingoa ja tein itselleni kanssa oman ruudukon. Katsoin muista blogeista hieman vinkkiä mitä kaikkea ruutuihin voisi laittaa ja laitoin sellaisia mitä haluaisin tehdä ja mitkä on mielessä ollut. Voi olla että vauvan syntymän jälkeen ei paljoa aikaa jää käsitöille, mutta katsotaan saisinko loppuvuodesta huutaa Bingo!