Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2022.

Ystävänpäiväsukat valmiit

Kuva
 Niina Laitisen ystävänpäiväsukka kal tuli päätökseensä ja minäkin kestin vauhdissa mukana ja sain omat sukkani valmiiksi ajallaan, tosin postauksen sain tehtyä nyt ystävänpäivän kunniaksi. Tein sukat 7-veljestä langasta joten hieman jouduin ohjetta soveltamaan ja muokkaamaan. Jätin varresta yhden päivän kuviot pois, jottei sukista tule liian pitkät ja kaventelin enemmän varressa. Jalkaterässä myöskin vähemmän silmukoita ja jätin myöskin yhden päivän kuvion pois, kun muuten olisi tullut liian isot sukat. Ja aivan ihanat sukathan näistä tuli. Painoa sukilla on 211g. Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Gefjun islantilainen neule

Kuva
Tein siskon miehelle islantilaisen villapaidan. Paidan tekemisen aloitin jo kesällä, mutta kesällä eikä syksyllä  neulominen juurikaan maistunut, joten paidan sain valmiiksi vasta nyt. Tein samalla mallilla ja poihjavärillä, kuin siskolleni, eri kuvioväreissä vain. Malli on Islantilaisia neuleita -kirjasta Gefjun. Lankana minulla on Novitan 7-veljestä Juhani lanka pohjavärinä ja 7-veljestä lankoja kuvioväreinä. Paita painaa 538g.  Ja siskoni paita näytti tältä, hän sai omansa jo syksyllä syntymäpäivälahjaksi. Nyt pääsee pariskunta samistelemaan.