Jyjy-19 ja laihis 2019

Osallistun taas löysäpipoisten jyjy-19 kilpaan, työt piti olla aloitettu helmikuun loppuun mennessä. Nyt huhtikuussa 18/20 on jo valmiina, joten uskoisin tänä vuonna selviäväni maaliin, tosin kaksi viimeistä työtä ei houkuttele tekemään.

Neljä kuukautta on laihisteltu lankoja tänä vuonna ja mukaan mahtuu jonkin verran omia ostoja ja aika paljon myös saatuja lankoja.
Suurin valmistunut työ on isoäidinneliöpeitto, joka on tehty jämälangoista. Punnitsin alkusaldoon myös keskeneräiset työt. -4537g

Esikoiselle batman -sukat.

Äidiltäni saatu pussillinen jämälankoja.

Vuoden alusta laihdutusta on tullut 7605g, saatuja lankoja 1794g ja ostettuja lankoja 1276g eli yhteensä -4535g. Vielä näyttää tilanne ihan hyvältä ajatellen -10kg tavoitettani, mutta katsotaan pääseekö sisäinen lankahamsterini valloilleen ja äkkiä ostelee kaapit täyteen lankoja. Tosin varasto kasvoi viime vuonna reilu 15kg joten eihän se vielä tänä vuonna pienene yhtään. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Musta susi, norjalainen villapaita + vinkki paidan sovitukseen

Villapaidan hihan ja vartalo-osan yhdistäminen

Metsänpeitto -islantilainen villapaita edistyy