Tekstit

Helmikuun käsityökirja

Kuva
 Helmikuussa kuukauden käsityökirjaksi arvoin Lumoavat neulehuivit by woolenberry, jonka on kirjoittanut Janina Kallio. Kirjan monista ihanista malleista valitsin Loiste huivin. Kirjassa on useita huiveja, jotka haluaisin tehdä. Tämä malli oli ainakin melko helppo tehdä, lukuunottamatta pykäläreunuspäättelyä, jota en itse hoksannut. Oli mielenkiintoista seurata kuinka huivi sai pikkuhiljaa muotoaan. Huivin teko ei käynyt tylsäksi, sillä siinä oli alun vihreä osuus, jossa toistui pitsiraita. Sitten tuli raitaa ja lopuksi kaunis pitsireunus. Pistsireunus oli helppo, mutta vaati vähän enemmän keskittymistä, joten joitain virheitä tein, kun en keskittynyt tarpeeksi. En vaan osannut tehdä huivin reunaan pykäläreunusta, joten huivini reunus on suora. Neuloin huivin Novitan venla ja Katia socks camel -langoista. Langat ovat ohjeen lankaa hieman ohuempia, valitsin puikko kooksi puoli numeroa pienemmät puikot, tosin minulla on löysä käsiala, joten senkin takia minun pitää aina valita pienem...

Metsänpeitto -islantilainen neulepaita

Kuva
 Sain metsänpeitto -paidan valmiiksi jo lauantaina. Pesin paidan ja aika tummaksi pesuvesi värjäytykin. Hieman etikkaa laitoin pehmentämään paitaa. Eilen paita olikin ensimmäistä kertaa käytössä. Paita ei juurikaan pistellyt, vaikka neuloessa tuntuikin karhealta. Käytin paidan alla pelkkää alustoppia eli käsivarret ja rintakehän iho oli suoraan kosketuksissa paitaan. Paita tuntui ihanan kuohkealta ja lämmitti hyvin. Paita on ihan tasaisen värinen, mutta tässä kuvassa alareuna oli vielä hieman kostea, kun en malttanut odottaa kuivumista ennen kuvausta. Painoa paidalla on 515g.

Tammikuun lankalaihis

Kuva
Tammikuu sujui laihistelun osalta heikosti. Valmistuneita töitä on kolme. Villapaita, villasukat ja pannunalunen. Nämä laihduttivat varastoa 750g. Lisäksi minulla on kirppispöytä jonne laitoin myyntiin yhden kerän joki lankaa -50g, sekä kerän alpaca cloud -lankaa -50g. Ostoja tein tammikuun viimeisenä päivänä citymarketista, kun tarjouksessa my home living lankoja 150g, 3 kerää 10e. Sekä tilasin Novitalta kolme 100g kerää 7-veljestä lankaa. Ostot +750g, myynnit -100g ja valmistuneet työt -750g. Joten tämän kuun saldoksi jää -100g.  Helmikuulle jää sitten Metsänpeitto -villapaidan valmistuminen.

Metsänpeitto -islantilainen villapaita edistyy

Kuva
 Metsänpeitto -islantilainen villapaita kal on päässyt kaarrokkeeseen. Viimeinen ohje julkaistaan 5.2. Paidasta on tulossa ihana. Tapani mukaan en ihan ohjeen mukaan tee, vaan jätin helman kuvion pois ja hihan ohjeessa oli toisessa käsivarressa eksyneet havut, jotka jätin myös pois. Minulla on siis vähän yksinkertaistetumpi malli. Kaarrokkeessa on kivan lyhyet langanjuoksut, joten langanjuoksuja ei tarvitse sitoa ja neulominen sujuu. Ei meinaa vaan malttaa laskea neuletta käsistä, kun on lumoavaa seurata kuinka kuvio muodostuu kerros kerrokselta. Kaarroketta on 52krs ja olen päässyt jo riville 20. Tältä paitani näyttää tänään.

Tammikuun käsityökirja

Kuva
Haluan hyödyntää omistamiani käsityökirjoja, joten tämän vuoden tavoitteeksi tuli tehdä jokaisesta omistamastani käsityökirjasta jotain. Joka kuukausi arvon uuden kirjan, valitsen ohjeen ja toteutan sen. Tammikuun kirjaksi sain arvottua Stina Tiselliuksen patalappu-kirjan, josta toteutin leppäkerttu patalapun.  No, ihan ohjeen mukaanhan en sitä kuitenkaan tehnyt. Lankani oli paksumpaa ja en ihan jaksanut seurata ohjetta, sekä huomasin kesken kaiken, ettei punainen lanka edes riittäisi ohjeen mukaiseen patalappuun. Mutta idea on kirjasta ja tulihan näihin samaa näköä, eikö? Kirjassa oli ihan kivoja ohjeita, mutta aion myydä kirjan kirppispöydälläni, sillä käytän vain kaupasta ostettuja patalappuja. Tuntuu, etten saa tarpeeksi paksuja ja tiiviitä lappuja itse, jotta kuuman ruuan uskaltaisi nostaa uunista ulos, ilman pelkoa näppien polttamisesta.

Islantilaisneule KAL

Kuva
 Islantilaisneuleet facebook ryhmässä on alkanut 15.1. islantilaisvillapaidan yhteisneulonta. Metsänpeitto -villapaita neulotaan kahdella värillä ja alkuohjeistuksen mukaan ei tulisi pitkiä langanjuoksujakaan, joten ohje sopii aloittelijoillekin hyvin. Toinen osa julkaistaan 22.1. Aloitin vasta eilen neulomaan paitaa ja onneksi omista varastoistani (melkein) löytyi paitaan langat. Melkein siksi, että kuviolankaa tarvittaisi ohjeen mukaan 4 kerää ja minulla on vain kolme kerää valkoista. Ratkaisin asian kuitenkin niin, että jätän helman kuvion neulomatta, joten toivon kolmen kerän riittävän sitten. Ensimmäisessä ohjeen pätkässä neulotaan helmasta kainaloihin. Pohjavärinä on lettlopin 0005 väri ja kuvioihin valitsin valkoisen. Nyt vaan pitää puikkojen kilistä, jotta saan perjantaiksi valmiiksi ensimmäisen osuuden.

Islantilainen villapaita

Kuva
 Tein tämän villapaidan Adlibriksen wool -langasta, kuvioväreinä on 7-veljestä ja socki- lankaa. Paita painaa 567g ja on ihanan pehmoinen. Ohjeena käytin islantilaisia neuleita kirjasta Riddari mallia, hihansuut ja helma, sekä pääntie on erilainen kuin ohjeessa. Piti sovittaa paitaa ja näkyykin hyvin, että paita on juuri puikoilta saatu ja päätelty, mutta viimeistelypesu on tekemättä. Se tasoittaa käsialaa hyvin, nyt paita on kovin ryppyinen. Lisäksi sain tehtyä perus villasukat villasukkavarastoon, jotta on antaa lahjaksi sukat, jos en ole ehtinyt tehdä tai keksinyt muutakaan. Painoa sukilla on 96g, ne ovat kokoa 40 ja neulottu 7-veljestä raitalangasta.